105250.jpg                       Kolmannen kerran tänään Hiihtomajalla puntteja nosteltiin legendaarisen punttivaikuttajan ja armottoman ja tiukan painonnostotuomarin Simon muiston kunniaksi. Itsekin, kun uraani aloittelin tämän miehen luonteen ja suorat kaunistelemattomat mutta rehelliset jutut ja puheet tulin hyvin tuntemaan.

 Kymmenen nostajan voimin olivat Kisailijat näissä kansallisen tason mittelöissä mukana ja yhteensä vaa`alla kävi 27 nostajaa 10-11 välillä olleen punnituksen aikana. Naisia oli mukana ilahduttavasti peräti yhdeksän ja kauimmaiset olivaan saapuneet Töysästä ja Rovaniemeltä asti. 

 Jossu oli vaihteeksi haka nelikasissa vaikka alkupainoihinsa jäikin (33+40), liekö yöllä unessa nostetut kaksi kilpailunostoa olivat parhaan puhdin vieneet, mutta aivan parastaan ei tuore tyttöjen Suomen mestari tänään saanut itsestään irti. Maria ja vasta kymmenen vuotta täyttänyt Rebekka olivat viiskolmosssa korokkeilla yksi ja kaksi kisan jälkeen. Maria kasasi mukavat 104 kiloa (47+57) eikä kuuskymppinen työnnössä kaukana ollut ja päivän kovimmat karjunnat kuultiin kohta 18vee tytön kyseisen noston kyykystä nousun aikana. Ääntä saa käyttää. Rebekka tempoi rekkansa 21, mutta työnnössä oli tyytyminen 26 kiloon, kun tarkat tuomarit viimeisen kaksysin hylkäsivät.

 Eki oli painonsa vetänyt pitkästä aikaa alle kuudenkolmen ja mukavan viisvitosen sai temmattuakin sarjaansa, mutta työnnössä alkava kesäflunssa vei voimia ja tuloksena alkurauta 68 kiloa. Pirjo oli myös naisten superista siirtynyt seiskaviiteen ja haussa yhteistulos 120, mutta viisi kiloa se jäi vielä vajaaksi tuloksen ollessa 50+65.

 Milen ja Miikan ollessa samaan aikaan toisaalla miesten alimpaan viiskutoseen hälytettiin seuran värejä suoraan rehunteosta puolustamaan Tero, joka pitikin Junkkarinuoret kurissa ja Herran nuhteessa kasaten vähän väsyneenäkin sarjan voittotuloksen 45+60.

 Ylivieskan kautta kisoihin koukannut Sami oli kisoissa kovin tavoittein. Tempaus ja yhteistulosrekka oli päivän saldo 83+95=178. Yhteistulos jäi puuttumaan harmittavat kaksi kiloa miesten SM-rajasta kuuskakkosiin, mutta sen kimppuun on metallimiehellä aikaa vielä hyökätä syksyn kisoissa monta kertaa. Hiljaa ylivalunut miesten tempauksen pe-rauta (86) ja punnerruksen takia hylätty tiukka satanen työnnössä kertoivat, että jos treeni-into säilyy niin ryhmän aikana kuuluttajana toimineen Iskä-Pekan parhaat tulokset vuosien takaa alkavat kohta olla vaarassa, ainakin tempauksessa. 

 Tuomas ja Jaakko mittelivät voimiaan kuusysissä. Jaska pääsi jo tempauksessa lähelle Tumppia. Vain viisi kiloa jäi eroa pojille tuloksin 65 ja 60. Työnnössä Tuomas sitten ratkaisi pelin heti ysikympin alkupainoilla edukseen reilustikin, mutta Jaakon työntämä kasi oli sikäli kova rauta, että se takasi yhteistuloksen 140 kiloa, joka on sama kuin 23-vuotiaiden SM-raja. Kaksoisvoitonkin pojat siinä kisatessaan hankkivat Kisailijoille.

 Seuramme voittoputkea jatkoi vielä seiskaseiskassa kohta Marian kanssa yhtä aikaa synttäreitään viettävä Hanski. Ex-Lovelaista etä-Kisailijaa ahdisteli vahvasti  hyvää paluuta piirin seuratoimintaan tekevän Lohtajan Veikkojen kaksikko, josta löytyi sekä kokemusta, että nuoruuden intoa, mutta Hannu vei kisan puhtaasti 3-0 työntäen vielä varmuudeksi veteraanien pe-romut (91) kauniiksi lopuksi.

 Kisojen tuomaritoiminta oli poikkeuksellisen yksimielistä ja 2-1 hajaääni tuomioita ei juurikaan kilpailujen aikana nähty ja nostoja kertyi sentään reilusti yli sadanviidenkymmenen. Tuskimpa olisi Simpallakaan ollut moitteen sanaa sanottavana kisojen siitäkään puolesta. Vajaan kahden viikon kuluttua jytisee sitten rauta Raution seurantalon pihalla tai sateen sattuessa sisätiloissa ja sinne ainakin itse odotan kaikkia oman seuran nostajia tositoimiin, sekä rautaa kesyttämään, että myöskin päivänsankareitakin vähän juhlimaan. Kisahan on sentään kymmenes Hanskin puntti.