Viimeisestä luukusta tulikin pieni ja vaatimaton eikä sieltä kurki edes Joulupukki ja hänethän me joka tapauksessa tänään lähes kaikki tapaamme ihan livenä. Askeettisuus symbolisoikoon tässä tapauksessa niitä olosuhteita joissa syntyi maailmaan eräs poikalapsi reilut parituhatta vuotta sitten.

 Ilman tätä herkkua ei minulle oikeaa Joulua tulisikaan. Äidin vanhalla ohjeella pari pellillistä iltasella näitä täräytin ja palovaroitinkin pysyi vaiti, eli kaikki sujui onnellisten tähtien alla. Puoli vuotta sitten kirjoittelin ohjeen näiden teosta ja kategoriasta sinne pääsee kätevästi sitä lukemaan, jos jotakuta asia kiinnostaa.

 Monta Jouluun vahvastikin liittyvää asiaa ei kalenteriin päässyt. Kinkut, suklaat, omenat ja monet muut jutut luukkujen takaa pois jäivät. Ei tullut sitä lapsuuden Jouluista mieleen palautuvaa siskoni työllä ja vaivalla tekemää pumpulilumisadettakaan, joka lähes kolme metriä korkean vanhan talomme tuvan kattoa koristi. Joululahjaksi saadulla korkkipyssyllä niitä oli sitten välipäivinä hauska sieltä alas metsästää.  

 Pikku hiljaa Joulun  eri elementit alkavat muotoutua koteihin ja tässäpä yksi niistä ja kyllä punainen on se hallitseva väri ja sen kyllä kukkakaupassa asioidessani huomasin. Punaista joulutähteä oli tarjolla runsaasti ja perinteinen hyasintti on selvästi menettänyt suosiotaan. Mutta minäpä ostin itselleni tulilatvan. Ja tietysti siniseen kiiltopaperiin alaosastaan verhoiltuna. 

 Keskeltä kyläämme se löytyy ja ikävuosia takana jo 206 kappaletta. Ruotsin vallan aikaa siis elettiin, kun kirkko harjakorkeutensa saavutti. Venäjän vallan ja tsaarien aika koitti lähes samantien ja kirkolla tapuleineen oli ikää jo 117 vuotta, kun Suomi julistautui itsenäiseksi. Tänäkin Jouluna kirkkoväki sen 370 istumapaikkaa tulee täyttämään lähes kokonaan saapuen hetkeksi hiljentymään Joulun kiireistään. 

 Arvoisa Korvatunturin Herra. Alunperin tarkoitukseni oli toivoa sinulta uutta polvea, mutta ajattelinkin sitten siitä toiveesta luopua, kun pelkäsin että laitatkin pakettiin vahingossa poron polven. Onhan se kyllä nätti ja siro, mutta kun se on niin kovin karvainen, niin klenkkaan kuitenkin tällä omallani ainakin toistaiseksi.

 Sinullahan on se poro, Petteri kera punanenän, niin siitä värikkäästä nuuskimesta minä sain ajatuksen, että voisitko sinä Joulupukki, laittaa nämä dobing-aineita käyttävät urheilijat kuriin ja ojennukseen.

 Harrastan itse painonnostoa ja jonkin verran siinä  kilpailenkin ja valitettavan usein lajimme ylittää uutiskynnyksen kiellettyjä aineita tai menetelmiä käyttäneiden urheilijoiden toimesta. Epäilen ettei porosi nenä suinkaan ollut punainen Petterin vasana jängällä kirmatessa, vaan olet itse sen taikonut sellaiseksi.

 Nyt pyytäisin että, saisin Joululahjaksi sellaisen laitteen esim. pienen maton tapaisen, jonka päältä nostajan olisi kisalavalle kuljettava ja jos asiat eivät ole kohdallaan, niin henkilön nenä muuttuisi siinä kontrollipisteessä punaiseksi ja alkaisi vilkkua ja jos hän varoituksesta huolimatta jatkaisi matkaa kisalavalle, alaskomentosummeri törähtäisi välittömästi soimaan vaikkapa nostajan takapuolel(s)ta kestäen esim. noin kymmenisen sekuntia hyläten samalla automaattisesti suorituksen.

 Jos taas kysymyksessä olisi ns. "sillä hetkellä puhdas urheilija" niin nenä muuttuisi myös punaiseksi, mutta ei vilkkuisi ja hän saisi itse päättää jatkaako kilpailuaan, vaikka tietääkin että harjoituskauden metodit ovat paljastuneet.

 Rehdin ja rehellisen henkilön kohdalla nokka olisi tietenkin sellaisen kauniin tuoreen ja vihannan kuusenhavun värinen, vähän näin Joulun kunniaksikin ja tie kisalavalle olisi sitä kautta avoin ja vapaa. Sellaisiakin aidosti puhtaita  urheilijoita vielä löytyy ja paljon enemmän kuin moni arvaakaan....

 ....ainakin toivoisin niin.  - Pekka 50v.- 

 Ilman niiden tuoksua voisiko oikeaa, sanottaisiinko maallista Joulua ihmiselle tullakaan. Tällainen näky odotti aamulla keittiössä. Mitähän ihmettä yön hiljaisina tunteina oikein on tapahtunut?

 Puuro sopii loistavasti maanantai-aamuun muulloinkin kuin Jouluviikolla. Isälläni oli tapana lähes päivittäin syödä valtava lautasellinen yleensä joko ruis- tai ohrapuuroa jo varhain aamusella ja kieltämättä hyvin hän sillä annoksella jaksoikin raskaitakin työhommia paiskoa puoliseen saakka sahallamme tai metsähommissa.

 Manteli osui takuuvarmasti kohdalleen tässä kanelilla ja sokerilla maustetussa herkkuannoksessa, kun sen itse sinne laitoin, että kovin suurta riemunpurkausta ilmoille en päästänyt kun sen "löysin."  Toista oli aikoinaan kansakoulussa alaluokalla kun keittäjä-Aura onnekseni ammensi valtavasta puuropadastaan tämän pienen onnenkokkareen lautaselleni.   

 Muumithan yleensä tähän aikaan vuodesta nukkuvat mahat havunneulasista pulleina, mutta tänään Muumipeikko ja Niiskuneiti nousivat hetkeksi tunnelmoimaan ja katselemaan kahdestaan kolmannen adventtisunnuntain kunniaksi kaunista puista kynttelikköä. Tuollaisia levollisen rauhallisia hetkiä me ihmisetkin tarvitsemme ja kaipaamme keskellä kiireitämme, vaikka emme sitä aina ehkä tiedosta tai ainakaan tunnusta.

 Olli Oravahan se tietenkin oli sohvan valloittanut ja Serla-Kurre oli vielä täysissä Joulu-vetimissäkin. Joulu-Pukkia jo kovasti odotteli ja kertoi netin kautta olleensa Korvatunturille yhteyksissä pitkin syksyä ja ykkösenä toivomuslistalla oli kuulemma ollut kuusenkävynsuomustin.

 Ihmettelin, että yli viikonko siinä tosiaankin aiot olla napottamassa ja silloin Olli hokasi, että nyt on tainnut mennä päivät sekaisin. Oli tohkeissaan katsonut kalenterista väärältä viikkoriviltä ja eli poloinen jo aaton-aattoa.  

 Komia kolomivarttinen puteli  ja päähän menis niinku metrinen halako, jos äkkispäätä kuotasis yksikseen huiviinsa.

 Enpä kuitenkaan aio tuota edes lämmikkeeksi ottaa, kun on tuo ikäänkuin käänteinen alkoholiongelma. Kun ei maistu, niin ei maistu. Vaikka itse olen absolutisti, niin kohtuullisen alkoholin käytön muille sallin ja suvaitsen ja siksipä tarjoankin fingerporillisen kaikille täysi-ikäisille (18v) blogi-vierailleni vaikkapa alkavan viikonlopun kunniaksi. ;-)

 Petteri Punakuonolla on Suomen Lapissa noin 200000 lajitoveria, eli poroja asustaa alueella enemmän kuin ihmisiä. Nämä  kauniit olkiporoiset eivät tuohon lukuun varmaankaan kuulu ja kaupan hyllyllä vielä odottelivat omaan kotiin pääsyä. Mutta muistaakos Piipu mitä hyvää Ison-Syötteen porolle aikoinaan laskettelureissulla tarjoilit syötäväksi. ;-)

 Näistä perinteisistä karkeista saa näppärästi käteviä koristeita Joulukuuseen. Sen kun vain langasta laittaa oksalle roikkumaan. Välipäivinä tai viimeistään Loppiaisena niitä on sitten mukava sieltä perheen pienimmille jaella, kun Jouluna lahjaksi saadut makeat herkut ovat jo varmasti loppuneet.

 Minäpäs ajattelinkin vähän pidemmälle ja lasten parasta ja etenkin heidän hampaitaan ja söinkin karkit itse ja laitoin tilalle puutappeja. Kissa-karkki sai sisälleen koivupyörökeppiä ja Jääkarhu mäntyistä sellaista. En kuitenkaan halua tästä  loistavasta oivalluksesta kunniaa itselleni laisinkaan ja tiedä vaikka tuonne kommentteihin ilmestyisi lähipäivinä kokemusperäistä tietoa siitä miltä pienestä lapsesta tuntuu tällainen ylläri kokea. 

 "Sieltä se taas lentää kaaresa pihalle, äijän hakema joulukuusi. Oiskohan kolomas Joulu peräjäläkeen," poika tuumaa kaverilleen, "eipä kelevannu taaskaan. Vasiten se kyllä haki tuommosen nopiaan kasonneen saikuran, ku tiesi ettei se kuitenkaan täytä laatuvaatimuksia sama minkä tuo."

 "Huomasikko että äitis haki teijän  liiteristä vesurin ja lähti kohti jokirannan lehemihakkaa. Eihän sielä ookko pöllimehtää. Aikookohan se latvakuusta?" Naapurin poika miettii vähän vakavana.

 "Oli sillä sielä jo valamiiksi kahteltuna joku tyveltä reijenvahavunen. Ei  se sitä kyllä nurin saa, mutta lähteepähän siinä kuumimmat höyryt päästä, ku antaa sen vähän aikaa jäistä runkua nakuttaa." "Mutta täytyy kai tästä lähtiä hilijolleen vähä sen perähän kahtoon, ettei vaan lyö jalakaansa."

 Hyvällä alulla on puunkaato ja polovenkorkuselta alakaa olla jo vähä parkkia rutusa valitusta puusta. "Tärräyttääkö käsille" poika ilkkuu ja jatkaa vielä että: "Se saattas välipäivinä olla jo kumosaki jos saisit pari rivakkaa hyvähampaista majavaa kaverikses savotalles." Katuu kyllä jo samalla sanomisiaan, kun näkee äitinsä kyynelistä märät posket. "No, anna tänne se kassara, ei täällä pimiään asti oo aikaa Jouluaattona vanaheta."

 Pöllimehtäsä hankittua voimaa ei kuusenturrin tyvi kauaa vastustele ja kaheksan jalakanen latvakin on kohta katkaistuna. "No komiahan tämä kyllä on ja käpyjäkin valamiiksi. ei tarvi niin paljon koristeitakaan." Poika tuumaa ja kantaa kuusen kotipihaan äidin seuratessa vähän lonkkiaan valitellen perässä.

 Isä-Ukko on sillä aikaa laittanut saunan lämpiämään ja pistänyt avotakkaankin praasun paisteen tupaa lämmittämään. Pillilupia vetelee kiikkustuolissa istuessaan ja näkyy kahvin sekaan vähän kirkastakin kaataneen ja äitillekin on totin tehnyt valamiiksi takkapankolle odottelemaan. "No löysittäkö kuusta?" Isä kysyy. Äiti ei virka mitään. Istuu kuitenkin lämpimille tulille Isän seuraksi. Poika laittelee kaikessa rauhassa kuusta jalakaansa ja mietiskelee, että ei kait se oikia Joulu iliman tätä jokavuotista savottaa voisi tullakkaan. 

 Puupekan Joulukalenterin tämäniltaisen luukun takaa paljastuu se tosiasia, että Korvatunturin herra on innokas filatelisti. Mikäpäs on ollessa, kun lähes joka puolelta maailmaa lapset toiveitaan hänelle postin välityksellä lähettelevät. Vielä on Pukilla hetki aikaa näihinkin puuhiin, mutta vajaan parin viikon kuluttua on sitten tilanne varmasti toinen.

 Mauri Kunnas suunnitteli ja piirsi tämän Jouluaiheisen kuvan sekä vuoden 1996 hauskat ja lämmintunnelmaiset joulupostimerkit joista löytyy valokuva tuolta helmikuun "sillisalaattiosastolta."

 Eilisen kisan maskotteina toimineet lepästä tehdyt iloiset tonttuveljekset olivat hymyssä suin jo ennen kisan alkua. Mikäpä oli punalakkisilla ollessa, kun aitiopaikalta saivat tapahtumia seurata. Varsinkin ensimmäisen ryhmän aikana (tytöt, naiset) näytti siltä ettei poikia paljon Korvatunturin kiireet kiinnosta. Hengittämättä ja hiljaa nimittäin jaksoivat kaikki kauniimman sukupuolen suoritukset Hiihtomajalla seurata.

 Punttimaljakisapäivän ja pikkujouluillan kunniaksi ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tämä perinteikäs päähine joulukalenteriluukun taakse tunkea. Vähän oli tuon jousen kanssa vaikeuksia luukkua sulkiessa, mutta onnistuipas viimein. Missähän päässä mahtaa päähine tällä hetkellä könöttää?

 Tonttu tutkii värkkäämänsä piparitalon kuorrutuksia ikkunasta kurkkien miettien samalla, että on tämä vaan herkullinen paikka Tonttupojan olla ja asua.

 Yleensähän Tontut kurkkivat varsinkin näin Joulun alla ikkunoista sisään tarkkaillen lapsien kiltteyttä ja miksei aikuistenkin. Kuulin kerran tapauksesta jossa vanhemmat sisarukset olisivat tunkeneet nelivuotiaan pikkuveikkansa peräkammariin ja laittaneet oven lukkoon ja menneet ulos kamarin ikkunan alle tonttulakit päässä hyppimään. Karmea tarina, toivottavasti ei ole totta.

 Jos minulle olisi kersana tuollaista tehty, olisin huutanut ja kiljunut kuin hyeena äitiä apuun ja kuopustaan pelastamaan. Niin kerta!  

 Pekka, haluaisin lahjoittaa tämän punaisen sydämen sinulle. Miksi? Ihmettelen ja katson samalla Nallen nappisilmiin ja mietin puhuiko se todella vai kuvittelinko vain. Hetken kuluttua Nallukka nostaa ihan vähän päätään ja hymyilee arasti samalla kysyen: No, alatko sinä minun ystäväkseni, jos kauniisti pyydän. Totta tosiaan, puhuu se, ihmettelen kun samalla otan vastaan tarjottua lahjaa. Istumme kauan hiljaa minä miettien pehmolelun epäitsekästä tekoa ja Nalle hiljaa muuten vain, niin kuin sillä nyt yleensäkin on tapana. Ojennan viimein sydämen takaisin sanoen: Ei aitoa  ystävyyttä voi ostaa rahalla tai tavaralla sillä se tulee sydämestä. Nalle hihkaisee: Niin kuin tästä minun? No, sinun, sinun tietenkin sinun, vastaan hymyn jo pyrkiessä muuttumaan nauruksi.

 Säpsähdän kännykän ääneen. Olen taas urvahtanut uneen päiväpeitteen päälle. Samalla, kun nousen ylös ihmettelen, että kuka kumma on nostanut nukkuessani tuon syyskuussa lahjaksi saamani karvaturrin vuoteen päälle.

 Kansa itsenäinen, itsepäinen, katajainen, suomalainen.

 Olkia ladosta nouti pikkuinen mummeli. Kiire mieles, kun alkamassa oli kohta Kummeli. Lehmien vetimetkin olisi pitänyt huoltaa, mutta lopussa oli Tummeli.

 Vähät kantturoista, sillä Kummelin jälkeen syntyi tämä kaunis himmeli.