Höyläsin päivän, höyläsin toisen, höyläsin kohta kolmannenkin. Eipä hommasta oikein tullut lasta eikä paskaa. Aikaiseksi sain vain sutta ja paskaa. Säkillinen sentään saatiin kuivikepurua, siitä yrityksen myyntiin lisää murhetta ja surua. Ikkunaa koristaa sentään nyt joulutähti, sen valossa kaikilta paha mieli pois lähti.

.. viimeisen kuva-aiheen valinnassa oli aika helppoa päätyä tähän peippopariskuntaan  Lieneekö Wrightin veljeksillä ollut paperista pulaa, kun ovat lautasiinkin piirrelleet hienoja teoksiaan. Sinänsä tuollaiselta vadilta on hauska syödä terveellistä aamukaurapuuroa ja varmasti tulee kaavittua kaikki Eloveena naamariin kun jänskättää, että minkähän lintuaiheisen posliinivadin äiskä on tänä aamuna valinnut apekipoksi. ( Oikeasti minulla on vain yksi tällainen ja sekin tuontitavaraa, koska pohjassa lukee että "Arabia" tai jotain. )

 Kauppareissulla kävin salilla istuksimassa hetken ja seurailin samalla Milen treeniä, muutamaa päivää ennen h-hetkeä. Alkupainot ja niiden jälkeiset korotukset alkavat olla pojalla tiedossa. Jere yllätti ja kävi testaamassa työntökuntoaan ja ilmoitti samalla, että pitäisiköhän alkaa taas nostelemaan, siis painoja nimittäin. Hyvä päätös, sanoin minä. Viiskutosista hyvää sijoitusta hakeva Sami viestitteli illalla ja kertoi Teka-ajokokeen onnistuneen hyvin. Sillä härvelillä taitaisi päästä vaikka Ounasvaaran hyppyrimäen päälle, vaan saattaa olla etteivät Sodankylän sissikomppanian kouluttajat poikaa päästä kisareissulle sillä laitteella. 

 Puoli vuotta on tänään tullut kuluneeksi 50-vuotis päivästä ja jo ennen kuin tavuakaan olin saanut kirjoiteltua näille sivuille, minulla oli tehtynä vakaa päätös siitä että tämä tarina alkaa puoli vuotta ennen juhlapäivääni ja päättyy saman verran sen jälkeen. Siispä kiitos ja kumarrus kaikille sivuilla vierailijoille. Toivottavasti olette viihtyneet. ;-)

 - Pekka -

 Minkä nuorena oppii ja sitä rataa. Tässähän se on vastaus, miten Sami sai telaketjukuormurin ajokokeen läpi kertaheitolla. Harjoiteltu on pienestä pitäen ja ihan kuorman kanssa.

 Espoossa asuvan Raija-sisareni kätköistä löytyivät sopivasti viime metreille PuuPekkaan nämä valokuvaukselliset helmet ja arkistojen aarteet blogiani somistamaan. Raija itse seisoo Puumäen kaiteella vanhan saunan takana ja onneksi ei käynyt kuinkaan, vaikka oli saunan taakse kuvattavaksi tyttö vietykin.

 Suorastaan legendaarisen "Sanna-Maija ja tiput" kuvan myötä myös synttärionnarit Teemulle Suolahteen. Kaksviis taitaa tulla viikon päästä siskon pojalle vuosia täyteen.

 Kahdessa alimmaisessa kuvassa on myös tutun näköistä porukkaa ja kuvat on otettu vuonna 1947 ja minähän muistan sen kuin eilisen päivän. Eli kyllä se totta on, että kun ikää tulee lisää, niin alkaa muistaa hyvin noita vähän vanhempia asioita. ;-)

 Alkaa olla aiheet vähissä, kun pitää jo liikennemerkkejä ja opasteita kuvailla tien päällä liikkuessa, mutta toisaalta jos tuohon nimeen v-kirjaimen lisäisi oikeaan kohtaan, niin kyllähän siitä oma nimi muodostuisi. Kauaa en punaisissa valoissa ehtinyt kameran kanssa touhuta, kun jatkoin jo nuolen osoittamaan suuntaan Pietari Brahen patsaan kiertäen ja komean kirkon oikealta ohittaen kohti Raahen sairaalaa, jossa ortopedian ylilääkäri minua odotteli.

 Kauaa ei pientä polven turvotusta mies ihmetellyt. Neula nahasta läpi samantien ja tyytyväisinä katselimme molemmat ruiskussa olevaa nestettä. Bursan aiheuttamaa tulehdusnestettä ei näkynyt, pelkkää normaalia haavasta tullutta vuotoa pelkästään. Kirkossa ei voi vielä kuuluttaa sitä, että olisin eroon päässyt yli neljä vuotta joka askeleella mukana kulkeneesta sitkeästä bakteerista, mutta nyt on ainakin mahdollista, että vaiva ei enää uusisi.

 Huomenna on sitten vihoviimeisten jorinoiden aika ja tämä "urheilu- ja luontopäiväkirja" saa oman häntänsä kiinni ja ympyrä sulkeutuu. Äkkispäätä tulisi mieleen sellainen asia, että jos yhdenkin ihmisen olen saanut hyvällä tuulelle edes hetkeksi, niin tämä koneella värkkääminen on kannattanut, vaikka aika paljon aikaa ja mustaa kahvia tässä on samalla kulunutkin. Huomisen päivän kuvasta ja tekstistä ei ole vielä hajuakaan, mutta onhan tässä yö aikaa valvoa ja miettiä.

 Kuvan siirto toimii taas. Tulipahan tutustuttua eri kuvamuotojen lyhenteisiin häiriön aikana, vaikka mitään tolkkua noissa kirjainyhdistelmissä ei minulle olekkaan: JPEG, JPG, GIF, PDG ja taisi siellä olla vielä muitakin. GIF on kyllä kokkolalainen urheiluseura, samoinkuin KPS. Tässä palloseurassa pelailee myös Mikko ja taidanpa antaa pojalle matalan syötön kahden kankean GBK:n pakin välistä vasemmalta laidalta. Tiedä vaikka seitsemäntoista vuotiaan ( 9.3 ) innolla täräyttäisi sen Gunun perinteikästä seuraa kunnioittamatta puiden väliin. Onnea siis Mikolle. ;-)   

 ... taikka vaikka lataus ja sitä löytyi tänään punttisalilta runsaasti, kun talviloman jälkeen nuoret kävivät rajusti rautojen kimppuun SM-kisaviikon ensimmäisissä harkoissa. Lähes jokainen oli vielä hieman ääni käheänä flunssan jäljiltä, mutta se ei tahtia lavalla hidastanut. Jossu haki illan maksimit (37,5 ja 50) ja pyöräytti tempausrekkaraudan, eli neliykkösen kevyehkösti ylipuolelle. Egyptin matkastaan hyvin palautunut Johanna sai jo kunnon harkat aikaiseksi ja Maria lastasi tankoon myös rajuja rautoja, vaikka voima ei oikein parhaalla mahdollisella tavalla tänään irti ollutkaan.

 Miika oli hurjassa kunnossa ja haastoi tempauksessa tosissaan Jaakon jääden vain hilikun verran jälkeen saaden ylös kuuseiskapuolikkaan ja seiskakin keikkui pari sekuntia suorilla käsillä, mutta vähän etupainoisena. Enkka kuitenkin parani pariinkin otteeseen. Jaakollakin oli tempausrekka (75) lähellä onnistua ja rinnalle kääntyi tänään ensimmäisen kerran satku pariinkin otteeseen.

 Mile otti muutaman tarkan tempauksen ja lauantai alkurauta oli samalla haussa. 82,5 antaa hyvän lähtökohdan valita lähtö suurin piirtein noista lukemista. Työnnössä olikin pojalla tavoitteena testata tosissaan missä kunto kulkee ja sataviis oli illan uusi harkkaenkka ja kun se nousi ilman vyön tukea, niin keskikroppakin alkaa olla asiallisessa kunnossa. Kengät olivat sentään tänään jalassa koko treenin ajan.

 Lauantai tulee olemaan mielenkiintoinen päivä Ounasvaaralla. Ilmoittautumisten perusteella Jossulla ja Samilla varmojen  alkurautojen tärkeyttä ei voi olla korostamatta. Viime vuoden kuuskakkosten pronssimies Ana, joutuu lavalle armeijan alokasaika takanaan ja mies ei ole puntteja pariin kuukauteen juuri nähnytkään. Pistesija kuitenkin on tavoitteena, samoinkuin A-viruksen kanssa painineella Pirjolla, mutta lauantaina sekin selviää, samoin kuin se nostavatko Pirjon tuomat pisteet Kisailijoiden tytöt joukkuekisan mitalikorokkeelle.

 Sille samalle korokkeelle on myös armoton halu päästä Marialla ja Milellä. Haastajan asemassa on hyvä hyökätä ja näille kahdelle nuorelle, mutta kokeneelle nostajalle, jos tilaisuuden antaa, niin omien voimiensa ja osaamisensa ylärajoilla voi mahdollisuuksia olla muutama päänahka vanhemmilta vastustajilta poimia. Sijoitusta en lähde veikkaamaan, mutta kuuden parhaan joukossa molemmat ovat varmasti ja jos joku tiukassa ja tasaisessa kamppailussa hermoilee ja jää ilman tulosta, niin tuskinpa hänen seuralyhenteensä merkitään kirjaimin: RK.

 Kärkisjokivarressa Kannussuvannon Typpön puoli päässä oli tänään säpinää, kun kylän puuhanaiset Eeva ja Liisa kahvittivat ja "mehuttivat" käytännössä koko kylän väen. Makkaratkin tarjosivat ja paistella sai ihan itse hyvillä tulilla joko Taunon tilavassa kodassa tai rantaan tehdyllä nuotiolla. 

 Itse istuksin pitkän tovin sisällä katon alla ja jutustelin pitkään Kaukon kanssa Majain- ja Isonkivenkosken alta saaduista suurhauista. Kauko muisteli usein Oskarin kanssa kulkeneensa jokirantaa pitkin aina Kärkisen Harjuun saakka samalla parhaat kalapaikat puuvapaisella perinteisellä uistelumenetelmällä pyydellen. Vanhaa Kärkismaantietä pitkin olivat sitten kesäillan hämärässä koteihinsa kävelleet ja tuskinpa ilman saalista. Viitisentoista kilometriä on kertynyt reissulle mittaa, mutta jos kala on ollut syönnillään, niin tuskinpa tuo on hyväkuntoisten miesten jaloissa paljoa tuntunut.

 Yön aikana on sen verran palautunut, että sai jo kuvaakin siirreettyä koneelle. A niin kuin auringon kypsyttämä appelsiini saakoon ensimmäisenä ja itseoikeutettuna kunnian ilmestyä vitaminoimaan näitä sivuja ja jonkinlaisena aakkostarinana taidankin tämän reissun kuva kerrallaan päästäni ulos purkaa. 

 joka ei näy tosin kuvassa, mutta on toki aavikon laivan suitsissa kiinni, kuuluu maahan yhtä olennaisena osana kuin hiekka saharaan. Opas varoitteli kameleita kuvaamasta ilman niiden omistajan lupaa, mutta pitihän sitä tietenkin yrittää salaa. Pieleen meni. Elukkaa taluttanut mies ei tosin tähtäystäni nähnyt, vaan kaveripa näki ja rahasti pari euroa tuosta otoksesta ja samassa tohinassa toivat vielä kuvattavaksi pienen sylivuohensakin kun näkivät että minulla on kova into päällä kuvata kaikkea mikä liikkuu ja taas oltiin rahaa vailla. Mitä lie vielä olisi Kashab-kukkulan kätköistä löytynyt ikuistettavakseni, mutta bussin lähtö takaisin kaupunkikierrosta jatkamaan pelasti minut enemmältä rahan menolta ja minä kun olen aina luullut että digi-kuvaaminen on halpaa.

 asteita hotellin parvekkeen aamukahveilla tarjolla 15. Iltapäivän huiput olivat 20-25 asteen välillä ja öisin oli viileimmillään noin kymmentä astetta. Atlas-vuoriston huiput olivat sen sijaan lumen peitossa ja ainakin helmikuulla on mahdollisuus myös lasketella ihan reilusti suksillakin tässä Afrikan pohjois-osan valtiossa.

 vai onkohan tämä esihistoriallisen moa-linnun kuvatus. Yli kolmimetrinen oman aikakautensa yksi suurimmista lentokyvyttömistä linnuista kuitenkin. Maantiekiitäjän huippunopeus on 24 km/h ja strutsin noin seitsemänkymppiä. Kuinkahan lujaa tämä on esihistoriassa juossut. Yli satasta varmaan.

 kävi puiseksi raaka-aineeksi niin liki parikymmenmetrisiin kalastaja-aluksiin kuin lukuisiin koriste-esineisiin mukaan lukien nämä yatzy-nopat. Leila puhalsi kerran käteensä ja viskasi nopat päiväpeitteelle ja ihan aikuisten oikeasti tulos oli kuvan mukainen alle kahdenkymmenen heittokerran jälkeen. Tämän jälkeen luovutin ja kokosin pulikat takaisin säilytyslaatikkoonsa ja siellä saavat toistaiseksi ollakin.

 ...saa värinsä ainakin Älypää-tietovisan mukaan ravinnostaan. Taisivat tarjoilla näille konkkanokille paikallisessa Lintupuistossa maissia appeeksi, kun punertavaa sävyä ei ollut kuin jaloissa. Lajeja oli esillä mieluummin alle kuin yli sata kappaletta. Heinäsorsa-uros oli yllättävin bongaus verkkojen alta ja riikinkukot sieltä näyttävimmästä päästä.

 .. paljon pienempi, mutta myös kädellinen apina-pariskunta asusti muutaman kuution verkkokopperossa puiston alueella. Viihdykettä ja liikuntaa tarjosi pari katosta roikkuvaa vanhaa autonrengasta ja tietenkin ulkopuolelta tölläävät katsojat. "Gimme five," sanoo turisti ojentaessaan kättään. "Hommaa jätkä terävät sivuleikkurit mulle ja sassiin." sanoisi apina jos osaisi puhua. 

 Perinteinen paikallinen keittoruoka ja myöskin suosittu alkuruoka paikallisissa ravintoloissa. Lautasen kera tuli pöytään yleensä myös iso tarjottimellinen vaaleaa leipää ja jos leipä loppui vadilta se useimmiten täytettiin pyytämättä uudestaan. Nälässä ei tarvinnut riutua ja hintataso pikku ravintoloissa ns. paikallisen väen paikoissa ei ollut kuin noin puolet Suomen "sellinpaarin" hinnoista ja saattoi pitää sisällään keiton, pääruoan ja jälkkärin. Ihme kyllä en saanut painoani viikon aikana nousemaan kuin vaivaisen kilon verran. Vehnää käytettiin paljon ja mm. marokkolainen couscous oli pelkästään tätä vaaleaa viljaa. Lammas tai kala ja keitetyt vihannekset muodostivat lopun lautasen täytteestä. Ylipainoisia ei juuri Agadirin katukuvassa näkynyt, ei ainakaan maan omissa kansalaisissa.

 ...asuvat tämän rapakon eli Atlantin takana, tai ainakin heidän jälkeläisensä. Rantaelämääkin vietettiin, mutta ihan päätä pahkaa mereen ei rynnätty. Seuraava aalto kastelikin urhean neidon lahkeet ja kuvaajan lenkkarit ja suoritimme taktisen vetäytymisen rantakahvilan virvokkeiden pariin.